Ohjelmistoarkkitehti Marko Pukari näyttää iaidon, japanilaisen miekkailulajin, perusliikkeitä. Hän kilpailee lajin Suomen maajoukkueessa.
Meillä Compilessa kehittäjillä on kokemusta alalta vähintään vuosikymmenen verran.
Se on pitkä rupeama.
Luulisi, että siinä ajassa ehtii kyllästyä moneen kertaan.
Mistä ihmeestä senioritasoiset kehittäjät löytävät palon tekemiseen yhä uudelleen?
Kysytäänpä tammikuussa aloittaneelta järjestelmäarkkitehti Marko Pukarilta.
Marko, olet koodannut 17 vuotta. Mikä tässä työssä innostaa vieläkin?
”Uuden oppiminen ja se, kun saa oman tiimin tai asiakkaan oppimaan uutta.
Kerron esimerkin.
Jokunen vuosi sitten olin mukana projektissa, jossa otettiin käyttöön Javan versio 8.
Sen sisään rakennettu Stream API toi dramaattisen muutoksen aiempaan verrattuna:
kun vanha tapa käsitellä listoja tuotti vaikeaselkoista koodia jonka lukeminen oli hidasta, uusi API teki koodista nopeasti silmäiltävää ja muutosten testaamisesta helpompaa.
Sattumalta olin edellisessä projektissa koodannut sovellusta Streamia hyödyntäen, joten ymmärsin sen arvon.
Mutta tiimin toinen koodari, joka oli minua selvästi kokeneempi, halusi edelleen käsitellä listat tavalla, joka oli tuttu jo Javan versiosta 1.5.
Kerroin hänelle, miksi työ kannattaisi jatkossa tehdä uudella APIlla.
Puhuin siitä, miten työlään alun jälkeen se säästäisi aikaa ja helpottaisi työtämme pitkällä tähtäimellä.
Lopulta koodari suostui kokeilemaan uutta tapaa, vaikkakin pitkin hampain.
Niin aloimme työt.
Mutta seuraavien viikkojen ajan sain kuulla jokaisen koodikatselmoinnin jälkeen, miten hän olisi tehnyt kaiken vanhalla tavalla jo moneen kertaan.
En halunnut antaa periksi, joten tsemppasin ja sparrasin kollegaani jatkamaan.
Sen täytyi olla hänestä todella ärsyttävää 🙂
Viimein, noin kuukauden kannustamisen jälkeen, koodari oli nähnyt omakohtaisesti helppolukuisuuden hyödyt ja oivaltanut uuden APIn paremmuuden käytännössä.
Eräänä aamuna kun olin ottamassa kahvia, kollegani tuli automaatille ja kiitti minua siitä, että olin jaksanut potkia häntä eteenpäin.
Siitä tuli hyvä mieli.
Olin iloinen, että kollegani oppi uuden taidon ja ajattelutavan.
Itse opin sen, ettei muutosta voi runnoa läpi, vaan toisille täytyy antaa aikaa kokea itse muutoksen tuomat hyvät puolet.”