”Olen maailman onnekkain ihminen”, sanoo Compilen tuore Salesforce-asiantuntija

Pari kuukautta sitten Compilessa aloittanut Laura Pitkänen on tehnyt jännittävän matkan liiketalouden opinnoista yökerhon pyörittämisen kautta tupakkateollisuuden myyntidatan analysoijaksi ja viimein Salesforcen pariin. Tällä hetkellä hän auttaa asiakasta nimikkeellä business analyst.

 

Laura, mitä business analyst tekee?

”Usein softakehityksen pullonkaulana ei ole se, etteikö saataisi koodia kirjoitettua tarpeeksi nopeasti vaan se, ettei koodi lopulta tue liiketoimintaa. Minun tehtäväni on määritellä liiketoiminnan tarpeet niin, että niistä saadaan toimivaa tekkiä. Tällaista roolia ei ole aiemmin asiakkaan organisaatiossa ollut.”

Sinulla on aikamoinen urapolku. Miten päädyit Salesforcen pariin?

”Analysoin dataa tupakkafirman myynnissä. Kun leikkaukset iskivät, jäi työttömäksi. 10 työttömyyskuukauden jälkeen epätoivo nosti päätään. Laitoin kaikki verkot vesille. Päädyin lounaalle vanhan tutun kanssa, joka on sarjayrittäjä. Hän selitti, mitä hänen firmansa tekee. En ihan tajunnut, mutta päätin hakea heille töihin. Sain paikan ja sitten tajusin. He kehittivät mobiiliapplikaatiota, joka syöttää dataa Salesforceen. Koska Salesforcen oma mobiiliappi on vajaa ja kömpelö, tarvitaan ulkopuolisia sovelluksia datan syöttämiseen. Appia piti konfiguroida, jotta data menisi Salesforceen oikeassa muodossa. Joten rupesin opiskelemaan Salesforcea. Hurahdin alustaan täysin. Monien vaiheiden kautta päädyin täysiveriseksi Salesforce-konsultiksi. Nyt olen tehnyt alustan parissa töitä 7 vuotta.”

Miksi Compile?

”Alunperin en tiennyt Compilesta mitään. Edellisessä työpaikassani asiat olivat hyvin, joten päätös oli vaikea. Mutta Mikko Räsänen oli vakuuttava. Pääsisin mahdollisesti rooliin, joka räätälöitäisiin minua varten. Se innosti ja pelotti. Yhtäältä en halunnut lähteä. Itkin kun kerroin työkavereilleni päätöksestä. Mutta ajattelin että jos universumi pudottaa syliini tällaisen mahdollisuuden, siihen pitää tarttua. Kun pelottaa, silloin kasvaa eniten.”

Mitä eroa Compilessa on aiempiin työpaikkoihisi verrattuna?

”Olen ollut shokissa siitä, kuinka kiinnostuneita Compilessa ollaan siitä, miten konsultilla menee. Täällä on selkeät prosessit ja työkalut, joiden avulla seurataan säännöllisesti ihmisten hyvinvointia ja jaksamista. Ja myös asiakas pidetään tilanteen tasalla. Koen, että esihenkilöäni Jaria oikeasti kiinnostaa, mitä minulle kuuluu. Olen hämmentynyt, että tällaista tapahtuu. Alalla on tapana dumpata konsultti asiakkuuteen ja unohtaa hänet sinne.”

Onko uraltasi jäänyt mieleen jokin tapaus?

”Tästä on vuosia aikaa. Teimme myynnin järjestelmää eräälle suurelle media-alan yritykselle. Olin vielä verrattain kokematon konsultti. En tiedä, mistä pomo keksi, että olisin sopiva vetämään projektia. Katsoin arkkitehtuurisuunnitelmia, jotka minua viisaammat olivat tehneet. Niistä piirtyi esiin himmeli, jolla ensisijaisesti yritettiin säästää erään palveluntarjoajan lisenssimaksuissa. Mutta kaikki olisi pitänyt rakentaa kustomina, ja samalla olisi menetetty valmisratkaisun tuomat edut. Käyttökokemus olisi kärsinyt rajusti. Oltiin tekemässä tekki eikä ihmiset edellä. Totesin, että jos tällä suunnitelmalla mennään, tulee paskaa, enkä voi laittaa nimeäni tähän. Sekä pomo että asiakas luottivat näkemykseeni. Niin tehtiin parempi suunnitelma, ja järjestelmästä tuli helvetin hieno. Se on eka kerta kun ajattelin, että tajuan jostain jotakin. Mutta ei se ollut mikään yhden ihmisen onnistuminen. Olen kiitollinen, että sain silloin ja olen aina saanut tehdä töitä yhdessä niin hyvien ja taitavien kollegojen kanssa. Koen olevani maailman onnekkain ihminen.”

Seuraa meitä Linkedinissä niin tiedät aina, mitkä ovat ohjelmistokehityksen toimivimmat käytännöt juuri nyt.

Tuntuuko, että...

 …teidän softakehitystiimissä sekä palautteen antaminen että vastaanottaminen on vaikeaa?

Tilaa ilmainen miniopas tilanteen ratkaisemiseksi tästä:

    Kun tilaat oppaan, liityt samalla uutiskirjeemme tilaajaksi, ja saat lisää inhimillisen johtamisen vinkkejä. Voit poistua listalta koska vain.

    eNPS-mittaus perustuu Fred Reichheldin kehittämään Net Promoter Score -mittariin, jolla alunperin tutkittiin yritysten asiakaskokemusta ja asiakastyytyväisyyttä. Myöhemmin sitä on alettu käyttää myös työntekijätyytyväisyyden tutkimiseen (e niin kuin employee + NPS).

    Näin mittaus tehdään.

    Kysymme työntekijöiltämme kerran kertaa vuodessa, että “kuinka todennäköisesti suosittelisit työpaikkaasi ystäville tai tutuille asteikolla 0-10?”. Sen jälkeen pyydämme tarkennusta avoimella kysymyksellä: ”mistä syystä annoit tämän tuloksen?”.

    Niitä, jotka antavat luvuksi 9 tai 10, kutsutaan suosittelijoiksi. Niitä, jotka antavat luvuksi 0-6, kutsutaan kriitikoiksi.

    eNPS-tulos lasketaan vähentämällä suosittelijoiden suhteellisesta prosenttiosuudesta kriitikoiden suhteellinen prosenttiosuus. Muut vastaukset saavat arvon 0.

    Mittarin tulokset voivat olla mitä vain -100 ja +100 väliltä. Yli nollan nousevat tulokset ovat tyydyttäviä. +10 ja +30 välillä olevia tuloksia pidetään hyvänä, ja yli +50 olevia tuloksia pidetään erinomaisena.