Compile on Caverionin kestävän ohjelmistokehityksen kumppani smartview – alustan kehityksessä

Kiinteistöjen omistajat hakevat sijoitukselleen jatkuvaa tuottoa, toimivat ympäristön kannalta kestävästi, varmistavat käyttäjien ja vuokralaisten tyytyväisyyden sekä pitävät kiinteistöt houkuttelevina. Kiinteistömanagereiden tulee jatkuvasti optimoida kiinteistöjen olosuhteita ja toiminnallisuuksia. Kiinteistöt tuottavat valtavan määrän dataa, joten korjaavien toimenpiteiden löytäminen datan perusteella on vaikeaa.

Compile auttoi Caverionia rakentamaan uuden SmartView -alustan tehokkaan kiinteistöjohtamisen tueksi. Kiinteistöjen tuottama data kerätään talteen, jonka avulla Caverionin asiakkaat saavat reaaliaikaisen näkymän kiinteistön toimintoihin ja olosuhteisiin. SmartView:n avulla voidaan seurata kiinteistön energiankulutusta, sisäilman laatua, lämmitystä ja ilmanvaihtoa.

SmartView on Caverionin asiakkaiden päivittäisessä käytössä. Reaaliaikaisen näkymän avulla kiinteistön toimintaa voidaan optimoida, esimerkiksi energiankulutuksen osalta. Alustan avulla kiinteistön kulut pysyvät kurissa ja toiminta on ennustettavaa. Kiinteistöjohtamiseen kulunut aika on vähentynyt reaaliaikaisen raportoinnin ansiosta. Myös vapaat neuvotteluhuoneet ja työpisteet löytyvät helposti sovelluksen avulla.

Tuntuuko, että...

 …teidän softakehitystiimissä sekä palautteen antaminen että vastaanottaminen on vaikeaa?

Tilaa ilmainen miniopas tilanteen ratkaisemiseksi tästä:

    Kun tilaat oppaan, liityt samalla uutiskirjeemme tilaajaksi, ja saat lisää inhimillisen johtamisen vinkkejä. Voit poistua listalta koska vain.

    eNPS-mittaus perustuu Fred Reichheldin kehittämään Net Promoter Score -mittariin, jolla alunperin tutkittiin yritysten asiakaskokemusta ja asiakastyytyväisyyttä. Myöhemmin sitä on alettu käyttää myös työntekijätyytyväisyyden tutkimiseen (e niin kuin employee + NPS).

    Näin mittaus tehdään.

    Kysymme työntekijöiltämme kerran kertaa vuodessa, että “kuinka todennäköisesti suosittelisit työpaikkaasi ystäville tai tutuille asteikolla 0-10?”. Sen jälkeen pyydämme tarkennusta avoimella kysymyksellä: ”mistä syystä annoit tämän tuloksen?”.

    Niitä, jotka antavat luvuksi 9 tai 10, kutsutaan suosittelijoiksi. Niitä, jotka antavat luvuksi 0-6, kutsutaan kriitikoiksi.

    eNPS-tulos lasketaan vähentämällä suosittelijoiden suhteellisesta prosenttiosuudesta kriitikoiden suhteellinen prosenttiosuus. Muut vastaukset saavat arvon 0.

    Mittarin tulokset voivat olla mitä vain -100 ja +100 väliltä. Yli nollan nousevat tulokset ovat tyydyttäviä. +10 ja +30 välillä olevia tuloksia pidetään hyvänä, ja yli +50 olevia tuloksia pidetään erinomaisena.