Kukaan ei pärjää ilman apua – siksi otimme kumppaneiksi Graniitin ja Testimaten!

Kukaan meistä ei pärjää elämässä ilman apua.

Eivät ihmiset eivätkä yritykset.

Compilen kaltainen konsulttitalo, joka keskittyy olemaan hyvä koodauksessa, tarvitsee apua kumppaneilta, jotka ovat hyviä muissa asioissa.

Kuten projektinhallinnassa ja testauksessa.

Siksi on ilo, että olemme löytäneet tinkimättömät kumppanit, joiden kanssa pystymme tarjoamaan ohjelmistokehityksen kannalta kriittiset palvelut yhdessä.

Saanko esitellä… 🫱🏻

Graniitti Services ja Testimate Oy!

Graniitti on projektinhallinnan ja ketterien roolien huippuporukka, joka tuo hankkeeseesi aina kokeneet asiantuntijat, eri toimialojen parhailla toimintamalleilla ja käytänteillä.

Ja Testimatelta saat hankkeeseesi alan kovimmat testaajat ja testipäälliköt, jotka uskaltavat kertoa puolueettomasti ja kaunistelematta, mikä on järjestelmäsi laatutaso.

Tämä kimppa on hyvä juttu.

Nimittäin näin asiakkaamme saavat ohjelmistokehityshankkeiden toteuttamiseen helpoutta ja varmuutta lopputuloksesta.

Tukijoukkojen kanssa olemme vahvempi toimija kuin yksin.

Käy tutustumassa Graniittiin: www.graniittiservices.fi
Käy tutustumassa Testimateen: www.testimate.fi

Ketkä ovat sinun tukijoukkojasi?

Seuraa meitä Linkedinissä niin tiedät aina, mitkä ovat ohjelmistokehityksen toimivimmat käytännöt juuri nyt.

eNPS-mittaus perustuu Fred Reichheldin kehittämään Net Promoter Score -mittariin, jolla alunperin tutkittiin yritysten asiakaskokemusta ja asiakastyytyväisyyttä. Myöhemmin sitä on alettu käyttää myös työntekijätyytyväisyyden tutkimiseen (e niin kuin employee + NPS).

Näin mittaus tehdään.

Kysymme työntekijöiltämme kerran kertaa vuodessa, että “kuinka todennäköisesti suosittelisit työpaikkaasi ystäville tai tutuille asteikolla 0-10?”. Sen jälkeen pyydämme tarkennusta avoimella kysymyksellä: ”mistä syystä annoit tämän tuloksen?”.

Niitä, jotka antavat luvuksi 9 tai 10, kutsutaan suosittelijoiksi. Niitä, jotka antavat luvuksi 0-6, kutsutaan kriitikoiksi.

eNPS-tulos lasketaan vähentämällä suosittelijoiden suhteellisesta prosenttiosuudesta kriitikoiden suhteellinen prosenttiosuus. Muut vastaukset saavat arvon 0.

Mittarin tulokset voivat olla mitä vain -100 ja +100 väliltä. Yli nollan nousevat tulokset ovat tyydyttäviä. +10 ja +30 välillä olevia tuloksia pidetään hyvänä, ja yli +50 olevia tuloksia pidetään erinomaisena.