Oodi kehittämisen ilolle

Heippa se on Janne tässä! Ajattelin kirjoitella vähän näistä ohjelmistokehityksen miellyttävämmistä ulottuvuuksista, etenkin tässä harmaan suomalaisen [lisää tähän vapaavalintainen vuodenaika] syleilyssä. Varmastikin meillä kaikilla on aikaa murehtia niitä huonompia puolia toistekin!

Mielestäni yksi parhaimpia juttuja ohjelmistokehittäjänä on odotusten ylittäminen ja siistien juttujen toteuttaminen ja toimittaminen. Ensin sitä hullunkiilto silmissään tuntee mahassaan töpinää kun on läpimurron partaalla, sitten ilon onnistumisesta ja seuraavana onkin omasta mielestäni paras kohta: sama lapsenomainen innostus ja kiilto tiimiläisten ja sidosryhmäläisten silmissä kun esittelet heille jotain mahtavaa. En voi kuvitella siltä iloa ja ylpeyttä Matin naamalla kun hän on lähettänyt ensimmäisen tekstiviestin toiseen puhelimeen, tai tunnetta kun on rendattu “World Wide Webissä “ ensimmäisiä hikisiä HTML-sivuja toiselta puolen maailmaa. Mutta oman elämän arkisemmatkin saavutukset ohjelmistokehityksen saralla ovat se mikä saa minut tuntemaan, että tämä duuni on tekemisen arvoista.

Toki tälle kaikelle on myös kurjempi puoli, johon kuuluu muun muassa paljon pään hakkaamista seinään uusien ongelmien ja vaatimusten edessä. Tästäkin voi onneksi löytää hopeareunuksen: kun päivittäin kohtaa haasteita, joiden ratkaisusta ei välttämättä ole aavistustakaan – mutta jotka aina lopulta onnistuu ratkomaan – sitä alkaa kehittämään kykyä kestää epävarmuutta ja kohdata jatkuvasti tuntematonta. Silti sitä pystyy luottamaan siihen, että jotenkin siitä mittelöstä aina itse jää päällimmäiseksi, vaikka ajautuisi kuinka syvälle siihen pimeään reikään, joka ohjelmistokehityksen ihmemaa on kaikkine kääntäjineen, koodeineen, vaatimuksineen, sidosryhmineen, yksikkötesteineen ja Jira voi helvetti Jiroineen. Tämä luottamus omaan oppimiskykyyn ja ongelmanratkaisuun synkimpinäkin hetkinä, on jotain mitä suuresti arvostan myös työajan ulkopuolella.

Tärkeimpiä mahdollistajia näille ilonaiheille ovat tietenkin vaativat projektit ja roolit. Ei asioita kannata tehdä sen takia että ne olisivat helppoja, vaan sen takia että ne olisivat vaikeita. Ja tämän kennedymäisen suurimman vastustuksen polun tarpominen on varsin palkitsevaa onnistuessaan. Tätähän tukee myös vaikkapa flow-teoria, joka karkeasti lupaa että jos touhuat täsmälleen oikealla vaativalla intensiteetillä, niin saatat päätyä nirvanan kaltaiseen flow-tilaan, jossa päädyt tekemään yli-inhimillisiä huippusuorituksia.

Siksi meidän lafka. Kun olet omasta työstään ja haasteista nauttiva kehittäjä joukossa samanlaisia ihmisiä, päädyt jämäkkiin projekteihin ja hommat on yleensä mielenkiintoisia ja palkitsevia.

Janne (Kiirikki),
Twitter: @Kiirikki 

Seuraa meitä Linkedinissä niin tiedät aina, mitkä ovat ohjelmistokehityksen toimivimmat käytännöt juuri nyt.

eNPS-mittaus perustuu Fred Reichheldin kehittämään Net Promoter Score -mittariin, jolla alunperin tutkittiin yritysten asiakaskokemusta ja asiakastyytyväisyyttä. Myöhemmin sitä on alettu käyttää myös työntekijätyytyväisyyden tutkimiseen (e niin kuin employee + NPS).

Näin mittaus tehdään.

Kysymme työntekijöiltämme kerran kertaa vuodessa, että “kuinka todennäköisesti suosittelisit työpaikkaasi ystäville tai tutuille asteikolla 0-10?”. Sen jälkeen pyydämme tarkennusta avoimella kysymyksellä: ”mistä syystä annoit tämän tuloksen?”.

Niitä, jotka antavat luvuksi 9 tai 10, kutsutaan suosittelijoiksi. Niitä, jotka antavat luvuksi 0-6, kutsutaan kriitikoiksi.

eNPS-tulos lasketaan vähentämällä suosittelijoiden suhteellisesta prosenttiosuudesta kriitikoiden suhteellinen prosenttiosuus. Muut vastaukset saavat arvon 0.

Mittarin tulokset voivat olla mitä vain -100 ja +100 väliltä. Yli nollan nousevat tulokset ovat tyydyttäviä. +10 ja +30 välillä olevia tuloksia pidetään hyvänä, ja yli +50 olevia tuloksia pidetään erinomaisena.