Ammattimaisuus – kaikki sitä tarjoavat ja kaikki sitä ostavat, mutta mitä se on?
Ammattimaisuus – kaikki sitä tarjoavat ja kaikki sitä ostavat, mutta mitä se on?

Tarkoittaako ammattimaisuus superälyä, lahjakkuutta, tietotaitoa, tapaa toimia vai mitä? Mistä puhutaan, kun puhutaan ammattimaisuudesta? Mitä se merkitsee ohjelmistokehityksessä?

Petteri Räisänen on tehnyt ohjelmistokehitystä lähes 20 vuotta. Alkuvuodesta 2017 lähtien hän on ollut konsulttina Compilen asiakkaan verkkokauppaprojektissa, jota toteuttaa yli kymmennen ammattilaisen tiimi. Ura koodin parissa alkoi alan opinnoista Kuopion yliopistossa. Savolaisen luonteensa takia Petteri kehottaa suhtautumaan kaikkeen sanomaansa “mukilisella suolaa” eli ei turhan vakavasti.

“En minä oikein muutakaan osaa. Siisti sisätyö sopii insinööriluonteiselle ihmiselle”, Petteri kuittaa.

Petterin onneksi ohjelmistoalan työllisyysnäkymät ovat sen verran hyvät, ettei päivätyötä tarvitse ihan heti vaihtaa. Ja on parinkymmenen vuoden aikana kehittynyt joku käsitys siitä, miten ohjelmistohommia tehdään. Ammattimaisuus ei löydy minkään mystisen, maagisen tai kryptisen verhon takaa. Tietokoneet ovat tyhmiä ja tekevät äärimmäisen loogisesti juuri sitä, mitä käsketään. Kun niiden toimintalogiikan ymmärtää, kaikki ratkeaa.

Kokemus auttaa, mutta asenne ratkaisee

Ammattimaisuudessa on erityisesti ohjelmistokehityksessä kyse muutoksen sietämisestä, halusta oppia, uteliaisuudesta ja kyvystä sopeutua alati vaihtuviin tilanteisiin jatkuvasti kehittyvällä alalla.

“Tärkeimpiä asioita, joita olen vuosien saatossa oppinut on, että mihinkään tiettyyn hommaan ei pidä ripustautua. Pitää olla valmis opiskelemaan ja tekemään toisin.”

Vaatimaton konsultti suostuu alkulämmittelyn jälkeen viimein puhumaan ammattimaisuudesta ja itsestään samassa virkkeessä. Petteristä ammattimaisuus on puhtaasti asennekysymys.

“Jos on valmis hyväksymään, että mikään ei ole staattista, eikä vastusta muutosta vaan hyväksyy sen, sillä pääsee pitkälle.”

“Jos on valmis hyväksymään, että mikään ei ole staattista, eikä vastusta muutosta vaan hyväksyy sen, sillä pääsee pitkälle.”

Ammattimaisuus on Petteristä myös sitä, että kantaa vastuunsa eikä jätä asioita puolitiehen. Omat rajat täytyy tietää. Pitää tunnustaa, kun tarvitsee apua. Ei pidä olla liian ylpeä. On kyettävä yhteistyöhön eri organisaatioista tulevien ihmisten kanssa.

Kokemus auttaa. Mitä enemmän on koodannut, mitä enemmän on tehnyt ja nähnyt, sitä automaattisemmin itse ohjelmointi sujuu. Kun reppuun on kertynyt kokemuksia paikoista, joissa on menty metsään, samat virheet osaa välttää. Teknologian jatkuva kehittyminen ja muutoksen nopeus pitävät huolen siitä, että koskaan ei tule valmiiksi. Eikä koskaan ole tylsää.

“Uudet asiat ovat tämän työn suola. Ei pääse leipiintymään. Haasteet pitävät mielen virkeänä.”

Roolit on tehty rikottaviksi ja tavoitteet yhteisiksi

Ammattimainen ohelmistoprojektin läpivienti vaatii myös asiakkaalta paljon. Ohjelmisto-osaamisen ostaminen on vaativaa. Tekijöillä on oltava asianmukaiset puitteet, ja kaikkien osapuolien on tiedettävä roolinsa. Molemminpuolinen luottamus on välttämätöntä.

“On tärkeää, että saan konsulttina tuntea olevani osa samaa porukkaa asiakkaan ja heidän henkilökuntansa kanssa.”

“On tärkeää, että saan konsulttina tuntea olevani osa samaa porukkaa asiakkaan ja heidän henkilökuntansa kanssa.”

Petteri tekee nykyisessä projektissa enimmäkseen sekä devaajan että arkkitehdin töitä, mutta ketterässä tiimissä kaikki tekevät kaikkea, mitä tarvitsee tehdä.

“Tiimissä, jossa nyt olen, on tekijöitä ainakin viidestä eri firmasta. Sellaiset rajat täytyy unohtaa kokonaan. Ei voi ajatella, että jonkun kanssa ei voi tehdä hommia, koska hän on töissä kilpailijalla. Täytyy sisäistää, mikä on yhteinen tehtävämme ja mitä meidän pitää saada aikaan.”

Aina ei ole helppoa ja kivaa

Ohjelmistotyö on kuin mikä tahansa työ: välillä on hauskaa, välillä ei niin hauskaa. Tunnelmat vaihtelevat epäuskoisen huokailun ja riemukkaan tuuletuksen välillä. Mistä Petteri saa virtaa?

“Kun jotakin on yrittänyt ratkoa viikkokausia, jopa vuosia, ja yks kaks palaset loksahtavat kohdalleen, kyllä siitä saa suuria onnistumisen tunteita.”

Siinä, mistä Petteri puhuu, on ennen kaikkea kyse tavasta suhtautua asioihin, ympäristöön, muutoksiin ja toisiin ihmisiin. Kahdessakymmenessä vuodessa ehtii kulkea jonkinmoisen pätkän omaa kasvupolkuaan.

“Ei sitä kaksikymppisenä hirveästi asioista tiennyt. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi oppiminen käy. Ymmärrän keskittyä siihen, mikä on oleellista. En yritäkään ymmärtää kaikkea, vaan keskityn siihen, mikä on omalta kannaltani relevanttia.”

On oltava valmis oppimaan uutta jos ei päivittäin, ainakin kuukausittain. Se on myös kilpailuetu työmarkkinoilla. Eikä Petteri sano ikinä erityisesti pyrkineensä ammattimaisuuteen.

“Olen vain tehnyt mitä pitää tehdä ja mikä tuntuu järkevältä, loogiselta ja oikealta.”

 

Sulje